|
Palkitut 2010
VUODEN 2010 PARHAAT JOURNALISTIT:
Vuoden journalisti Jarmo Luuppala, Vuoden journalistisen teon tehneet
Jyrki Richt, Taina Kanerva, Salla Paajanen ja Reeta Kivihalme sekä
Vuoden jutun tehnyt Tiina Merikanto.
Vuoden journalisti
Vuoden journalistiksi
valittiin toimittaja Jarmo Luuppala
Iltalehdestä.
PALKINTOLAUTAKUNNAN PERUSTELUT:
"Jarmo Luuppala on sitkeästi yhteiskunnan epäkohtia esille nostava journalisti,
joka on tuonut lehdelleen lukuisia uutisvoittoja. Hänen juttunsa paljasti muun
muassa Lohjalla työskennelleen valelääkärin ja johti lääkäreiden
valvontajärjestelmän ja potilasturvallisuuden parantumiseen. Lisäksi Luuppala
on vuoden aikana kertonut mm. Suomeen pesiytyneestä kansainvälisestä
paritusringistä, liian täyteen ahdetuista vankiloista ja kansanedustajien
poissaolojen määristä."
|
|
|
Vuoden
journalistinen teko
Vuoden journalistisesta
teosta palkittiin YLEn Ajankohtaisen kakkosen "Homoilta". Homoillan tekijät
ovat juontaja, käsikirjoituksen tekijä
Salla Paajanen, juontaja, käsikirjoituksen tekijä Jyrki Richt, projektin vetäjä
Reeta Kivihalme ja toimitussihteeri Taina
Kanerva.
PALKINTOLAUTAKUNNAN PERUSTELUT:
"Ajankohtaisen kakkosen teemailta nosti esiin yhä tabuina pidettyjä
asioita. Se sysäsi liikkeelle vilkkaan keskustelun paitsi seksuaalisten
vähemmistöjen asemasta myös kirkkoon liitetyn arvomaailman merkityksestä tämän
päivän suomalaisille. Myöhemmin homokeskustelu on laajentunut keskusteluksi
arvoliberaalista ja arvokonservatiivisesta Suomesta."
|
|
|
Vuoden
juttu
Vuoden jutuksi valittiin toimittaja
Tiina Merikannon "Pitkät
jäähyväiset" YLEn Ajankohtaisessa kakkosessa.
PALKINTOLAUTAKUNNAN PERUSTELUT:
"Tiina Merikannon reportaasi kertoi Alzheimerin tautia sairastavan Maire
Suojasen ja hänen miehensä taistelusta vääjäämättömästi etenevää tautia
vastaan. Dokumentissa seurattiin pariskunnan elämää yli kymmenen vuoden
ajan. Lopputuloksena oli ainutlaatuinen
kuvaus pariskunnan tuskasta, turhautumisesta ja kuolemanodotuksesta, mutta myös
yhteisistä onnistumisista, lämmöstä ja rakkaudesta"
|
|
|
|
|
|
|