|
Lehdistötiedotteet
12.03.2008
Suuren Journalistipalkinnon 2007 saajat on julkistettu

Voittajat vasemmalta: Arja Paananen, Jari Alenius,
Waltteri Seretin, Saku Pekka Sundelin, Susanna Reinboth, Mia
Palokallio ja Piia Ouri.
Suuri Journalistipalkinto jaettiin Suomessa seitsemännen
kerran. Ehdotuksia palkinnon saajiksi tuli tänä vuonna kaikkien
aikojen huippumäärä eli 80. Kilpailun kolmesta kategoriasta nimettiin
jokaisesta kolme voittajaehdokasta 13.2.2008. Nyt palkintolautakunta on
tehnyt lopulliset valinnat palkintojen saajiksi.
Vuoden journalisti
Vuoden journalistiksi valittiin Susanna Reinboth Nelosen uutisista.
Raati perusteli valintaa näin: Oikeus- ja rikosasioihin erikoistunut
Susanna Reinboth tekee jatkuvasti juttuja, jotka pureutuvat
yhteiskunnan perusrakenteisiin ja edistävät avointa keskustelua. Hän on televisiojutuissaan, lehtiartikkeleissaan ja kolumneissaan mm. tuonut
esiin huumepoliisin toimintaan kohdistuvia epäselvyyksiä ja haastanut oikeuslaitoksen pohtimaan tuomioistuinten toiminnan periaatteita.
Lisäksi hän on aktiivisesti osallistunut sananvapauskysymyksiä
koskeviin keskusteluihin.
Vuoden journalisti -palkinnon saajaksi olivat Reinbothin lisäksi ehdolla Tuomas Enbuske YLEn Radio 1:stä ja Hannu Toivonen Seurasta.
Vuoden juttu Vuoden jutuksi valittiin Ilta-Sanomien "Uutiskuva
venäläisen retkikunnan sukelluksesta olikin Titanic-elokuvasta"
(juttusarja). Voittoisan jutun takana olivat koululainen Waltteri Seretin ja toimittajat Saku Pekka Sundelin, Jari Alenius ja Arja Paananen.
Palkintolautakunta perusteli valintaa seuraavasti: 13-vuotias
koululainen Waltteri Seretin ja Ilta-Sanomien työryhmä paljastivat
venäläisen tv-kanavan huijauksen, jossa Pohjoisen jäämeren pohjan
valloitusta kuvitettiin menestyselokuva Titanicin kuvamateriaalilla. Paljastuksesta tuli nopeasti yksi laajimmalle ympäri maailmaa
levinneistä suomalaisuutisista.
Se oli hyvä esimerkki siitä, kuinka
pienestä oivalluksesta voi kasvaa suuri ja vaikuttava uutinen. Tapaus
kertoo myös, että suurikin uutisorganisaatio tarvitsee yleisön apua.
Vuoden juttu -palkinnon saajiksi olivat edellisten lisäksi ehdolla toimittaja Katri Merikallio Suomen Kuvalehden jutusta Meri hädässä ja toimittaja Sami Sillanpää HS-kuukausiliitteen jutusta Koiran vuosi.
Vuoden journalistinen uudistus Vuoden journalistisesta uudistuksesta palkittiin Maaseudun Tulevaisuuden kuukausiliite Kantri ja toimitussihteeri Mia Palokallio ja graafikko Piia Ouri.
Perustelut ovat seuraavat: Marraskuussa 2007 aloittanut Maaseudun Tulevaisuuden kuukausiliite on jatkoa lehden aiemmille uudistuksille ja
tuo uuden ulottuvuuden päälehden sisältöön ja muotoon. Pirteä,
yllättävä ja tyylikäs liite on osa uudistusprosessia, jonka avulla
Maaseudun Tulevaisuus on onnistunut löytämään uusia lukijoita myös kaupungeista. Maaseudun tyhjenemisestä ja maatalouden
rakennemuutoksesta huolimatta lehti on kasvattanut levikkiään.
Vuoden journalistinen uudistus -sarjan muut ehdokkaat olivat työryhmä Ari Kinnari ja Minna Honkala Aamulehden etusivu- ja uutissivustouudistuksesta ja päätoimittaja Niina Leino ja AD Tuomas Jääskeläinen aikakauslehti Oliviasta.
Suuren Journalistipalkinnon palkintolautakuntaan
kuuluivat tänä vuonna:
Matti Apunen, vastaava päätoimittaja, Aamulehti
Atte Jääskeläinen, vastaava päätoimittaja, YLE Uutiset
Vesa-Pekka Koljonen, vastaava päätoimittaja (eläkkeellä),
Ilta-Sanomat, kolumnisti
Erik Månsson, viestintäjohtaja, Bonnier AB
Tuomo Mörä, palkintolautakunnan sihteeri, mediatutkija, Helsingin yliopisto
Yrjö Rautio, erikoistoimittaja, Apu
Pekka Seppänen, päätoimittaja, Talouselämä,
journalismista vastaava johtaja, Talentum Oyj
Virpi Suutari, taiteellinen johtaja, Docpoint, Helsingin Dokumenttielokuvafestivaali
Marjaana Toiminen, toimitusjohtaja, Bonnier Publications Oy
Jari Tourunen, vastaava päätoimittaja, Savon Sanomat
Merja Ylä-Anttila, palkintolautakunnan puheenjohtaja, vastaava päätoimittaja, MTV:n Uutis- ja ajankohtaistoimitus
Lisätietoja:
Suuren Journalistipalkinnon palkintolautakunnan puheenjohtaja
Merja Ylä-Anttila, p. 010 300 5365
» Kuvia voittajista on kuvagalleriassa
|
|
|
|